Tunturissa tuoksuu talvelta jo lokakuussa /talvinen maastopyöräily

21.10.2019
Kohti Kukastunturia ja kuuta
Kohti Kukastunturia ja kuuta
Perillä odottavat tykkylumet
Perillä odottavat tykkylumet
Viima vaeltelee tuntureilla
Viima vaeltelee tuntureilla
Matkavälineet toimivat talvellakin
Matkavälineet toimivat talvellakin
Kesänkitunturilla auringon säteissä
Kesänkitunturilla auringon säteissä
Tunturi on muuttunut kuumaisemaksi
Tunturi on muuttunut kuumaisemaksi
Tunturiin vain varjot jää
Tunturiin vain varjot jää
Suonsilmäkehoukutin
Suonsilmäkehoukutin
Tulikohan Lapin velho kylään?
Tulikohan Lapin velho kylään?

Pääsimme "syysloman" lauantaina pyörillä liikkeelle yhdentoista tietämillä ja suunnitelmissa oli käydä ihailemassa maisemia Kukastunturilla, jonne vie selkeä reitti. Polkaisimme liikkeelle kyliltä kohti Nilivaaraa ja ajattelimme sieltä suunnistavamme Kukastunturin reitille. Kuinkas ollakaan, kesältä tutut reitit olivat täysin lumen peitossa. Yksi harhareitti vei meidät poroaitaukseen ja aluksi ihmettelimme, onpa kumman paljon poroja samassa paikassa. Tajuttuamme missä olimme, peruutimme vikkelästi ja yritimme olla täysin huomaamattomia kirkkaan oranssisessa ja sinisissä hiihtotakeissamme. Onneksi emme saaneet poroisäntää peräämme.

Oikean reitin löydyttyä huomasimme, että pyöräilijöitä onkin ollut jo yllättävänkin paljon liikkeellä ja he olivat "polkeneet" hyvät pohjat meille. Kesällä harjoiteltu ajo sujui mallikkaasti. Tarkkaavaisuutta tarvittiin mutkittelevan polun seuraamiseen ja lumen peittämien kivikoiden ja liukkaiden kanervikkojen väistämiseen, joten turhia ajatuksia mahtunut päässä pyörimään. Loppumatka Kukastunturiin oli varsin jyrkkää nousua ja jouduimme työntämään pyöriä. Lumi hohti ympärillä valkeana ja aurinko alkoi pilkistelemään pilvien reunasta. Kuusien välistä vielä kurkisteli myös kuu ja teimme matkaa ylöspäin todella hyvillä mielin. Olimme laittaneet villapuvut alle ja aluskypärät pyöräilykypärien kanssa ja oli mukavan lämmin. Kukastunturin päällä oleva kova viima kuitenkin yllätti meidät. Olin kameran kanssa liikkeellä ja kädet olivat hetkessä kohmeessa. Hakeuduimme tykkylumisten pensaiden suojaan ja siellä olikin helpompi kuvata paljain käsin. Olin ennen matkaa opetellut kameran manuaalisäätöjä, mutta siinä kylmyydessä säätöjen kokeilut jäivät haaveeksi. Sormet punaisena pohdin, lienevätkö jonkinlaiset valokuvaushanskat jo keksitty, niitä täytynee selvitellä myöhemmin.

Kukastunturilta näkymät olivat kauniit ja sieltä näkyi Pallastuntureille saakka. Eteläpuolella näkyivät Ylläksen tunturit ja Äkäslompolo. Nautimme näkymistä, söimme välipalaa ja joimme kylmää mehua. Lähtiessämme emme osanneet arvata, että lämpimälle mehulle olisi ollut kysyntää.

Paluumatka alaspäin sujui mallikkaasti ja innolla suunnittelimme jo sunnuntain pyöräilyreittiä. Totesimme, että Fatbikella on oikein mukava ja helppo ajella talvisessakin maastossa ja tätä kannattaa vielä jatkaa. Olimme tehneet yhden päivän pyörävarauksen, mutta innoissani soitin jo Kukastunturilta pyörävuokraamoon, että haluamme jatkaa vuokrausta parilla päivällä.

Sunnuntaiaamu valkeni kirkkaana ja kylmänä, pakkasta oli ollut yöllä lähemmäs parikymmentä astetta ja aamupäivälläkin vielä yli kymmenen. Päätimme pukea toppavaatteet ylle ja pyöräilykypärien sijaan laitoimme päähän laskettelukypärät, jotka ovat huomattavasti lämpimämmät ja turvallisemmatkin. Muistimme lämmittää myös mehut kuumaksi ennen lähtöä.

Suunnittelimme reitin poljettavaksi ohi Kukastunturin Kotamajalle ja sieltä Hangasojan kurulle. Alkumatkasta pyöräilypolku oli hyvin poljettu, mutta kohti Kotamajaa oli selvästi kapeampi reitti. Kummallista kyllä, kapealla polulla pysyi oikein hyvin, mutta vastaavalta pitkospuureitiltä tippuu takuu varmasti alta aikayksikön. Siinä taitaa olla jokin psykologinen vaikutus, kun usko omiin taitoihin ei riitä.

Reitti Kotamajalle ja Kotamajalta Hangaskurun laavulle oli jo haasteellisempaa ja myös hauskempaa polkea. Vauhtia ei saanut olla liikaa ja ajaminen vaati keskittymistä. Tällä kertaa ei pyörissä ollut käytettävissä satulan korkeuden pikasäätöä ja vaikka olisi ollutkin, eivät ne olisi toimineet näin kylmällä. Joten hyvin keskittyen ja varovasti polkien matkasimme eteenpäin. Hauskuus tuli keskittymisestä ja ajotaitojen karttumisesta.

Hangaskurun laavulla pohdimme hetken aikaa, ajaisimmeko Hangasojankurun kautta Latvamajalle, mutta siinä järki tuli käteen ja jätimme sen reitin kokeilematta. Tämä reitti oli kesälläkin ollut haastava ja nyt lumen peittämät kivet voisivat olla vaarallisia. Siispä suunnistimme kohti Äkäslompoloa Tähtipolun kautta. Tällä reitillä tuli vastaan mahdollisuus poiketa jyrkkää nousua Tahkokurun laavulle. Sinne siis tutkimaan, mitähän sieltä löytyisi. Tahkokurun laavulta matka jatkui "kinttupolkua" pitkin kohti Kesänkitunturia. Päätimme kavuta ylös katsomaan, miltä maisemat näyttävät sieltä käsin. Jätimme pyörät ja jatkoimme matkaa jalkaisin. Aiemmin suunnitellulta reitiltä poikkeaminen kannatti, sillä pääsimme ihastelemaan iltapäiväauringon säteitä Kesänkitunturilta ja maisemat lumisena muistuttivat kuumaisemaa.

Paluumatka sujui jälleen helposti, sillä Tähtipolku oli tasainen ja leveä ja vei Kesängin Keitaalle vievän tien varteen. Emme kuitenkaan ajaneet tietä pitkin ja vaan poljimme ladun pohjaa ja jo jäätynyttä suota pitkin Äkäslompolon kylille. Kun oli metsäreitille lähtenyt, niin siellä halusi pysytellä loppuun saakka.

Vielä oli yksi pyöräilypäivä jäljellä eli maanantai. Päivä oli jo pilvisempi ja päätimme ajaa tuttua Tähtipolkua pitkin kohti Hangaskurun laavulle ja sieltä jälleen, mutta toisin päin Kotamajalle. Saisimme tutulla reitillä hyvää liikuntasuoritetta ja lisää totuttelua lumipoluilla ajamiseen. Pysähdyimme ensimmäisen kerran Hangaskurun laavulla ja minä kaivoin kameran esiin. Ajattelin kuvata keskellä aukeaa olevaa pientä latoa ja läksin kävellen sitä kohti. Vaikka olikin ollut jo kovia pakkasia, niin suonsilmäkkeet ja märät kohdat eivät olleet vielä jäätyneet. Tämä kuvausmatka päättyi lyhyeen upottuani reippaasti märkään suohon. Toinen talvilenkkari lainehti mutavelliä ja toppahousun lahkeet olivat läpimärät, mutavelliä tihkuen. Siinä hetken manattuani "suohon suksimistani" päätin olla antamatta periksi ja jatkaa pyörämatkaa eteenpäin kohti Kotamajaa. Mieheni kyseli, tuleekohan minulle kylmä, niin kielsin sen reippaasti ja sanoin, että polkaistaan eteenpäin sen verran ripeästi, ettei kylmä pääse tulemaan. Niinpä jatkoimme matkaa. Sattuihan siinä vauhdissa yksi kaatuminenkin, mutta onnekseni toppavaatteet ja laskettelukypärä olivat sitä pehmustamassa. Löysin itseni kelorungon päältä vahingoittumattomana ja mieheni nosti ensin pyörän päältäni ja veti sitten minutkin ylös. Eukko ja pyörä olivat edelleen moitteettomassa ajokunnossa. Onneksi kuvat jäivät ottamatta tästä tilanteesta. Loppumatka sujuikin hyvin ja vain jäätyneet toppahousujen lahkeet muistuttivat tapahtuneesta.

Maastopyöräily Fatbikella onnistuu mainiosti myös talviolosuhteissa. Pyörä kulkee kevyesti ja sillä pääsee lumessakin rivakasti eteenpäin. Sähköavusteisuus on hyvä lisä pitkillä matkoilla vaihtelevissa maastoissa ja sitä voi hyödyntää ainakin isoimmissa ylämäissä (näitä riittääkin tuntureiden läheisyydessä). Maastossa ajaminen on oikein hyvä kuntoilumuoto ja voisin jopa jonkin hiihtopäivän talvella vaihtaa maastopyöräilyyn. Tämä onkin paljon luvattu, sillä tykkäämme kovin paljon hiihtämisestä.