Tunturissa tuoksuu talvelta jo lokakuussa
Syysloma ja etätyö muuttuivat yllättäen talvilomaksi, ja jotakin erittäin tärkeää oli jäänyt pois matkasta.
Saavuimme Äkäslompoloon viettämään tiivistä syyslomaa, joista pari ensimmäistä päivää kuluisi etätöiden parissa. Olemme mieheni kanssa molemmat kokeilleet etätyön tekemistä Äkäslompolossa ja todenneet sen oikein toimivaksi, varsinkin teknisestä näkökulmasta. Läppärin yhteys on toiminut moitteettomasti ja Skypellä on voinut hoitaa palaverit ongelmitta. Töihin on voinut keskittyä täysillä, mutta työpäivän päätteeksi on ollut suuri yllätys, kun työkone on suljettu ja ulko-oven avatessa huomaakin olevansakin keskellä seitsemän tunturin kylää. Työasioista on valtava loikkaus keskelle luonnon kauneutta ilman minkäänlaista siirtymäriittiä, kuten esim. ruuhkassa istumista. Pääkopparessukalla on ollut siinä hetken totuttelemista.
Koska etätyöskentelyn jälkeen päivä oli jo illan puolella, sauvakävelimme parina ensimmäisenä iltana Isometsän nousua ylös, Varkaankurun kautta ja Röhkömukan viertä takaisin kylään. Lunta oli jo maassa pari-kolme senttiä ja luonto hehkui puhtaan valkoisena. Vaikka olimme hiihtäneet Isometsän nousun talvireissuillamme useita kertoja, yllätti nousun rankkuus sauvakävellenkin. Olin joskus aiemmin haaveksinut, kuinka mukavaa voisi olla työpäivän päätteeksi kiertää Lämpökolmonen ja muitakin reittejä kävellen tai lenkkeilen. Nyt tämä toive pääsi toteutumaan. Liikuimme siis jalkaisin, mutta haaveilimme myös jo hiihtämisestä. Olimme hiihtämisen sijaan suunnitelleet vapaapäiviksi maastopyöräilyä, sillä olihan meillä ollut ensisijaisesti syysloma mielessä.
Perjantai-illaksi ennustettiin lumisadetta, joka sitten toteutuikin oikein kunnolla. Heräsimme lauantaiaamuna täyteen talveen, lunta olikin satanut reilut 20 cm ja oli jo pientä pakkastakin ilmassa, kun lähdimme noutamaan lainapyöriämme. Talvisesta maastopyöräilystä kerron toisessa tarinassa tarkemmin ja pysyn vielä hetken sauvakävelyharjoittelussa.
Vielä viimeisenä lomapäivänä suunnistimme sauvojen kanssa kohti Lämpökolmosta Isometsän nousun kautta. Olimme jo nähneet viestejä Latutilanne -palvelusta, että Kolmonen olisi jo pohjustettu ja siellä pääsisi kokeilemaan ensilumen hiihtoa. Voi itkujen itku, emme olleet pakanneet suksia mukaan. Tämä harmitti ja mikä moka! Meillä ei etukäteen tullut mieleenkään, että talvi yllättäisi jo lokakuun puolessa välissä. Manasin itseäni ja toivoin suksivani suolle, vaikka ilman suksia. Tämä manaus sitten toteutuikin myöhemmin, kun yritin ottaa yhtä valokuvaa pyöräilyreitin varrelta...
Lämpökolmosella tapasimme useita onnellisia hiihtäjiä ja heistä näkyi ensilumen hiihtämisen riemu. Me vain tökimme sauvoillamme eteenpäin. Siinä lupasimme itsellemme, että seuraavana syksynä sukset ovat varmasti mukana, oli lunta luvattu tai ei. Toista kertaa emme mokaa suksien kanssa.