Tunturiin omalla pyörällä ilman sähköavusteita

Ruskalomalle pakkasimme mukaan omat maastopyörät. Ajatuksena oli hyödyntää omia pyöriä ja kokeilla, pystyisikö niillä ajamaan Äkäslompolon haastavilla reiteillä.

Tiesimme jo etukäteen, että ruskalomaviikosta tulisi patikoinnin ja pyöräilyn suhteen rikkonainen, koska olimme samalla myös etätöissä. Varsinkin pyöränvuokrauksen suhteen etätyö toisi haasteensa, koska vuokrapyörä pitäisi palauttaa hyvissä ajoin iltaan mennessä ja me pääsisimme matkaan aikaisintaan vasta iltapäivällä. Joutuisimme maksamaan kahdesta pyörästä päivähinnan ja käyttöaikaa jäisi kuitenkin vain yksittäisiä tunteja. Järkevämpää olisi siis käyttää omia pyöriä.

Ensimmäinen pyöräretkemme kohdistui tutulle reitille kohti Kukastunturia. Alkumatkan poljimme maantietä pitkin ohi Ylläshuminan, ja vähän myöhemmin käännyimme hiekkatielle kohti Navettagalleriaa. Sen jälkeen olimmekin tutulla hiihtoreitillä ja poljimme ylöspäin ongelmitta. Käännyimme vasemmalle kohti Kukastunturia ja lähempänä sitä vasta alkoi pyöräilyn työntämisvaihe, sillä loppuvaiheen nousut olivat liian jyrkkiä meille ajettavaksi. Pienen ja hieman suuremmankin puuskuttelun jälkeen olimme Kukastunturin päällä ja jatkoimme sieltä alaspäin kohti Kotamajaa. Tällä reitillä on myös tehty polun parannustöitä, mutta tasattu polku on varsin kapea. Koska sää oli aurinkoinen, samalla reitillä oli paljon sekä pyöräilijöitä että kävelijöitä. Lasku Kukastunturilta piti tehdä varovasti koko ajan jarrutellen ja kanssakulkijoita varoen. Pääsimme alas ongelmitta ja varsin kevyestikin Kotamajalle saakka.

Kotamajalta päätimme jatkaa matkaa kohti Hangaskurua, vaikka tiesimme sen olevan jyrkkä ja kivinen. Ensimmäisen isomman työntämisvaiheen jälkeen jatkoimme matkaa polkien ja se sujuikin yllättävän kevyesti, kun käytti pienempiä vaihteita. Jälleen nopeasti olimme Hangaskurun laavulla ja sieltä jatkoimme polkien kohti Nilivaaraa, ensiksi ylämäkeä ja sitten alamäkeä lasketellen. Ei hoopompaa, manuaalinen maastopyörä toimi varsin mallikkaasti tällä reitillä.

Toisen päivän pyöräretki lähti liikkeelle Äkäslompolosta hiihtolatuja pitkin kohti Isometsän nousua. Tuo nousu on vetänyt jalat hapoille talvisin hiihtäen ja nyt myös pyörää työntäen. Pari kilometriä nousua ja sen jälkeen alkaa enemmän pyöräiltävä osuus. Ajoimme hiihtoladun pohjaa pitkin Tunturijärvelle ja pidimme siellä pienen juomatauon. Tunturijärveltä matka jatkui varsin hyväkuntoista ja koko matkan ajettavaa reittiä pitkin Yllästunturin eteläpuolelle. Siellä löysimme avoinna olevan kahvilan, ja ajattelimme siellä syödä jotakin pientä. Koska olimme polkeneet jo hyvän matkan ja aamupalan jälkeen emme olleet syöneet mitään, päädyimme tilaamaan makkaraperunat, sillä edessä olisi vielä paljon ponnisteltavaa Yllästunturin rinteillä. Kylläpä makkaraperunat maistuivat tällä kertaa erikoisen hyvältä, ei niin terveellistä mutta maistuvaa kyllä

Tauon jälkeen jatkoimme matkaa Yllästunturin rinnettä ylös. Tiedossamme oli, että työntämällä edetään ainakin alussa. Onneksi matka ei kilometreissä ollut kovin pitkä ja pääsimme melko kevyesti Keskisen Laen reitille, joka taas oli hyvin ajettavassa kunnossa niin reitin kuin kuntomme suhteen.

Päädyimme jälleen Kellostapulinkurun nurkille, mutta jatkoimme uudistettua pyöräilyreittiä alaspäin kohti Kesänkijärveä ja sieltä Hillapolkua pitkin kohti Äkäslompoloa. Kaiken kaikkiaan kilometrejä mittariin tuli reilut 28 sekä rutkasi hyvää mieltä, sillä reitti oli aivan upea pyöräiltäväksi, ja onnistui hyvin ilman sähköavusteitakin.

Toki hyvällä ja sähköavusteisella Fatbikellä on arvonsa tuntureiden haastavilla reiteillä, sillä paksumpi rengas kulkee helpommin yli kivien ja paino tuo vakautta matkantekoon. Mutta tällä kertaa lasken arvon omalle maastopyörälle myös, ainakin rahansäästö oli merkittävä ja oman kunnon testauskin oikein mukavaa.