Paljon lunta, pakkasta ja tietysti hiihtoakin
Äkäslompolossa on satanut paljon lunta. Pääsin tästä ihanuudesta nauttimaan oikein toden teolla, hiihtäen, kävellen ja lumista luontoa ihaillen.
Tammikuun viimeinen viikko alkoi kipakalla pakkasella ja aurinkokin näkyi jo taivaalla kaamoksen jälkeen. Parina aamuna ja illallakin pakkasta oli yli -30 astetta ja päivälläkään pakkanen ei kylällä laskenut kuin muutaman asteen. Mutta tämähän ei tietenkään estänyt hiihtämistä, sillä pakkasta on ylhäällä tunturissa yli kymmenen astetta vähemmän ja vajaan 3 km:n valaistu lämpölatu oli oikein hyvässä kunnossa. En kuitenkaan viihtynyt montaa kierrosta lämpöladulla, vaan parin lämmittelykierroksen jälkeen oli pakko päästä jatkamaan Tunturijärvelle ja lopulta myös Ylläsjärvelle saakka, palaten sitten samaa reittiä takaisin. Tästä sai jo mukavan hiihtoreitin ja pakkanen tuntui kipakalta vain alemmissa kohdissa ennen Ylläsjärveä. Pari villapukukerrosta piti yllättävän lämpimänä ja villakypärä suojasi kasvoja myös hyvin. Hiihtäminen on sen verran tehokasta ja kokonaisvaltaista liikuntaa, että hyvin pukeutuneena kroppa pysyy oikein hyvin lämpimänä pakkasellakin.
Parin pakkaspäivän jälkeen alkoi tupruttaa lunta oikein urakalla. Monena aamuna pihalla oli uutta pakkaslunta 10 -20 cm. Ladut olivat avattu aamusta hyvissä ajoin ja vähemmillä pakkasilla pääsi jo muillekin hiihtoreiteille.
Yhtenä päivänä lähdin liikkeelle vasta iltapäivällä ja olin Latvamajalla vasta ennen neljää. Olin pukenut liian lämpimästi ja uusi pehmeä lumi teki hiihdosta rankempaa. Onneksi Latvamaja oli vielä auki ja pääsin sisään keventämään vaatetusta. Juttelin muutaman sanan Latvamajan isännän kanssa ja kerroin jatkavani hiihtämistä Hangaskurun kautta kohti Kotamajaa ja että minulla on otsalamppu mukana, jotta pimeässä hiihtäminenkin onnistuu. Jatkoin matkaa Latvamajalta, mutta nyt pimeässä. Vaikka joskus olen ollut pimeän arka, metsä ja lumiset puut tuntuivat tuovan turvaa, enkä edes otsalamppua raaskinut laittaa päälle. Tuntui, kuin olisin hiihtänyt satumetsässä ja hiljaisuus oli täydellistä. Silmät tottuivat nopeasti pimeään ja puiden tummia hahmoja oli mukava katsella. Yhtään menninkäistä tai maahista en kuitenkaan metsässä nähnyt 😊
Hangaskurun laavun kohdalla Latvamajan isäntä sai minut moottorikelkalla kiinni ja kysyi, onko minulla kaikki hyvin, tarvitsenko apua? Vastasin, että kaikki on aivan mainiosti ja kiittelin huolenpidosta. Isäntä ehdotti, josko en kuitenkaan pimeässä enää jatkaisi Kotamajalle, vaan jatkaisin nopeampaa reittiä takaisin Äkäslompolon kylään. Kiitin jälleen ja sanoin, että näin lienee viisainta ja päätin lyhentää hiihtoani. Loppumatkasta nautiskelin edelleen pimeässä hiihtämisestä, sillä otsalamppuni lataus oli päässyt loppumaan ja hiihto alamäissäkin sujui, koska pehmeällä ladulla vauhti ei ollut kovaa.
Seuraavina päivinäkin hiihto sujui lumisateista ja tuulista huolimatta oikein hyvin. Seurasin aktiivirannekkeesta hiihdon kuormitusta ja siitä näki, että pehmeällä lumella luisteluhiihto oli hyvin tehokasta ja kuormittavaa. Pidin jopa pari päivää taukoa 8 päivän aikana. Aiemmin en ole moiseen taukoiluun sortunut.
Palaan vielä tuohon lumen määrään. Kuulin paikallisilta, että tammikuun lopulla lunta on yleensä puolet talven määrästä. Nyt sitä oli jo reilu metri, joten onko odotettavissa kahden metrin lumiennätys? Joka tapauksessa Äkäslompolon kylällä on aivan valtavat lumivallit aurausten jälkeen ja metsässäkin lunta riittää todella paljon. Monilla puilla näyttäisi kuin olisi puolen metrin lumihattu päässä. Tämä tykkylumi toki rasittaa puita ja voi katkoakin niitä, mutta todella kaunista on lumisissa metsissä. Toivottavasti puut kestävät lumikuorman!
Tänä vuonna Etelä-Suomessa ei ole tullut talvea lainkaan ja hitusia lumesta on nähty vain silloin tällöin ja nekin ovat heti sulaneet pois. Vesisadetta ja pimeää on sen sijaan riittänyt jo useita kuukausia. Äkäslompoloon tullessa on kuin tulisi aivan toiseen maailmaan, kun lunta on niin valtavan paljon. Lumi tuo valoa niin päivisin kuin öisin, sillä lumi hohtaa pimeässäkin ja tekee maisemat niin uskomattoman kauniiksi. Joka kerta metsässä hiihtäessäni huomaan, kuinka voimakas vaikutus metsällä onkaan minuun. Kun pääsen metsän suojiin, niin tunnen olevani täysin eri ihminen, rentoutunut, hyväntuulinen ja erityisen positiivinen. Myös mielikuvitukseni lentää ja uudet ideat pulppuavat kuin pakosta esiin ja innostun suunnittelemaan kaikkea mahdollista. Vain taivas on ajatusteni lennossa rajana, jos sitten sekään.