Junalla Kolariin ja ”kolarin kautta” takaisin

Olemme suosineet viime vuosina junalla matkustamista niin mukavuus- kuin ilmastonmuutossyistä. Saamme aikamme kulumaan paljon paremmin junassa kuin autossa, ja lentämistä olemme pyrkineet välttämään yhä enemmän.

Äkäslompolon matkoilla harrastamme liikuntaa ja ulkoilua päivittäin, ja usein viimeisenkin päivän olemme halunneet hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti. Väsyneenä 12 tunnin ajomatka ei houkuttele, eikä se olisi turvallistakaan.

Ennen matkaa yritämme hoitaa työasiat siihen malliin, ettei niistä tarvitsisi lomalla murehtia. Tämä tarkoittaa jo jonkinmoista väsymystä ennen kuin matka alkaakaan. Yöjunan matka Pasilasta Kolariin kestää n. 14-15 tuntia eli siinä ajassa ennättää jo lepäillä hyvin ja päästä eroon arjesta. Varsinkin palatessa tuo lepoon käytettävä tuntimäärä tuntuu ylelliseltä.

Kolariin ei aina pääse junalla ja välillä on pitänyt matkustaa junalla ensiksi Rovaniemelle ja sieltä Äkäslompoloon. Sekin toimii, mutta toivottavasti Kolarin rautatieaseman matkustajamäärät kasvaisivat ja sitä kautta saataisiin vielä enemmän junavuoroja suoraan Kolariin.

Teimme lokakuisen syysloman matkan jälleen yöjunalla Kolariin. Menomatka sujui ongelmitta ja perillä Kolarissa odotti tuore parin-kolmen sentin lumikerros. Mieli piristyi tästä heti. Henkinen muutos on valtaisa, kun matka on alkanut tihkusateessa ja perillä odottaa aivan toisenlainen ja kaunis näkymä.

Lähtöpäivän paluumatkalla Kolarin asemalle saavuttaessa lunta oli tullut jo reilusti ja kotiinpaluu alkoikin hyvin talvisissa maisemissa. Seuraavaksi päiväksi oli jo varattu töitä heti aamusta alkaen ja lepäilimme hytissämme aamukuulutuksiin saakka. Illalla olimme jo lehdistä lukeneet, että Parkanossa oli tapahtunut ratarikko, mutta emme uskoneet sen hidastavan paluumatkaamme.

Aamulla heräsimme kuitenkin kuulutuksiin, joissa kerrottiin ja pahoiteltiin, että olemmekin joutuneet odottamaan vuoroamme pitkään, jotta pääsisimme Parkanosta eteenpäin. Meille myös kuulutettiin, että mikäli jokin kiireellinen odottaa meitä määränpäässä, niin silloin pitää ottaa yhteyttä konduktöörihyttiin. Sieltä käsin järjestettäisiin matkan tekoa nopeuttavia kuljetuksia. Aamupalalla tapasimme konduktöörin, joka vielä selvitteli meille Tampereen juna-aikatauluja, olisiko niistä apuja. Päätimme jäädä junaan, sillä hyöty olisi ollut liian pieni.

Aamupalaa sai ravintolavaunusta maksutta ja odottelun jälkeen junamatka eteni, mutta hitaasti. Kuulutuksia tippui tiheästi ja mutta tarkkaa etenemisen aikataulua ei pystytty kertomaan. Näin jälkeenpäin ymmärrettävää kyllä miksi, sillä kaikki pääradan junaliikenne oli tuolloin sekaisin ratarikon vuoksi ja sitä pystyttiin purkamaan yksitellen.

Aluksi olimme turhautuneita, olihan meilläkin kiire. Luimme iltapäivälehdistä, kuinka "kanssakärsijämme" olivat turhautuneita ja kuinka somekansa on jakanut riemuissaan VR:stä pilkkaviestejä. Tämä rupesi harmittamaan VR:n puolesta, sillä tilannehan oli Force majeure eli ylivoimainen este edetä. Toiseksi VR ei vastaa rataverkon ylläpidosta vaan siitä vastaa Väylä -virasto (ent. liikennevirasto). Kertaakaan kuulutusten yhteydessä VR ei maininnut vastuista, vaan pahoitteli myöhästymistä kuin se olisi ollut heistä johtuvaa.

Koska matka eteni hitaasti, läksin kyselemään ravintolavaunusta lounastarvikkeita, sillä perille päästyämme ei olisi enää aikaa lounaalle. Sain ison paperikassillisen evästä ja niistä ei tarvinnut maksaa mitään. Myöhemmin muillekin kuulutettiin tästä mahdollisuudesta. Lisäksi kuulutettiin, että voimme matkan jälkeen hakea korvausta matkan myöhästymisestä. Ei huono viesti tämäkään, sillä korvauksilla on meillä käyttöä seuraavalle junamatkalle Kolariin. 

Tein myös osaltani oman päivitykseni Fb:hen ja tapahtuneen voi ilmaista näinkin: "Tänään ei ole mikään huonosti. Ilmainen aamiainen ja lounas VR:ltä ja matkalipuistakin tulossa 50%:n korvaus. Seuraavaa junamatkaa odotellessa".