Äkäslompolossa ennen joulua
Pääsimme Äkäslompoloon viikko ennen joulua. Nousimme junaan tihkusateisesta Helsingistä ja saavuimme hyvin lumiseen tunturikylään seuraavana aamuna.
Heti ensimmäiseksi piti tietenkin päästä hiihtämään, sillä tämä olisi meidän ensilumen -hiihto ja myös ihka ensimmäinen hiihtomahdollisuus tälle kaudelle. Siispä sukset heti esiin ja hiihtovaatteet päälle ennen muiden laukkujen purkamista.
Valitsimme ensimmäiseksi reitiksi Kesängin Keitaan ja sieltä Hangaskurun laavulle. Lunta oli satanut edellisen latukoneen käynnin jälkeen ja keli oli pehmeä, koska lämpötila oli nollassa tai hieman plussan puolella. Suksissa olivat edellisen kevään voitelut, joten luisto ei ollut paras mahdollinen. Ehkäpä olisi kannattanut hoitaa sukset kuntoon etukäteen. Muistamme tämän sitten seuraavalla kerralla.
Kelistä viis, sillä hiihto maistui todella hyvältä. Pysähdyimme useita kertoja ihastelemaan lumisia puita ja kuuntelemaan metsän hiljaisuutta. Hengitimme raikasta ilmaa ja tunsimme suurta iloa luonnon kauneudesta ja hiihtämisen riemusta. Juuri tätä olimme kaivanneet!
Kun palasimme Äkäslompoloon, kiikutimme sukset heti voideltaviksi ja toivoimme niihin mahdollisimman paljon luistoa. Koska sesonkiaika ei ollut vielä käsillä, sukset olivat jo parin tunnin sisään noudettavissa. Ja olivatkin aivan loistavassa luistelukunnossa.
Viikkoon mahtui useita hiihtoreittejä joko Kotamajalle ja sen kautta Kesängin keitaalle tai vastakkaiseen suuntaan Isometsän nousua ylös Tunturijärvelle ja sieltä Luosujärven kautta takaisin Äkäslompoloon. Valoisaa aikaa oli vain muutama tunti klo 11 ja 14 välillä. Ennen ja jälkeen oli hämärää ja klo 9 saakka ja klo 15 alkaen täysin pimeää. Aurinkoa ei ollut nähtävissä päiväsaikaan ollenkaan, sillä oli kaamosajan pimeimmät päivät.
Olimme hankkineet otsalamput etukäteen ja niillä olikin käyttöä. Otsalamppu valaisee ladun yllättävän hyvin, joten pimeän aikaan hiihtäminen onnistui myös. Tämä helpotti myös hiihtoretkien aikataulutusta oikein hyvin, sillä aamulla saattoi nukkua rauhassa pidempään.
Kävimme viikon aikana hiihdon lisäksi paikallisissa hiihtokahviloissa, ruokapaikoissa ja kaupoilla ja kaikkialla oli hyvin tilaa. Me viihdyimme oikein hyvin loistavassa kunnossa olevilla, mutta hiljaisilla laduilla, kuin myös muissakin paikoissa, joissa ei ollut ruuhkaa. Aivan loistava ajoitus tulla nauttimaan luonnon rauhasta ja välttämään pahimmat sesonkiajan ruuhkat.
Kylällä liikkui meidän lisäksi paljon ulkomaalaisia matkailijoita, ja heidän lastensa riemu raikui lumileikeistä ja pulkkamäistä. Luulenpa, että lapset kaipaavat lunta paljonkin Äkäslompolossa vierailun jälkeen.
Väliin mahtui myös pari pakkaspäivää ja silloin maltoimme pitää välipäivän hiihtämisessä. Välipäivän pito on kuulemma hyväksi, vaikka itse toivoisin saavani hiihtää joka ikinen päivä ja levätä vasta kotona.
Jälleen viikko hurahti kuin siivillä ja oli aika pakata hiihtovälineet paluumatkalle. Viimeisenä päivänä kävimme vielä nautiskelemassa hiihdosta 25 km verran ja haikein mielin lähdimme ajelemaan kohti Kolarin juna-asemaa. Lunta satoi edelleen paljon (oli sadellut lähes koko viikon ajan) ja puut kumarsivat tien varrella lumen painosta. Olimme niitä harvoja, jotka matkasivat Kolarin suuntaan ja katkeamaton jono autoja oli tulossa Äkäslompoloon joulun viettoon. Voi noita onnekkaita!
Kun aamulla heräsimme ja katsoimme junan ikkunasta, näkyi vain tummaa, lumetonta maisemaa. Kyllä siinä vei aikansa tottua lumettomuuteen ja mustaan jouluun. Kotona odottivat joulun valmistelut kiireineen ja hiihtoretkistä lumisilla laduilla ja hiljaisissa metsissä oli enää kaunis muisto.